Viime viikonloppuna pääsin piipahtamaan Tampereen Lielahdessa sijaitsevassa Lankamaailmassa. Etsin äidilleni ohutta viininpunaista virkkauslankaa. Sitä en saanut, mutta itselleni ostin vaalenapunaista, roosaa ja farkunsinistä lapaslankaa ja hiirenkorvanvihreää virkkauslankaa. Tosi viime mainittu ei päädy virkkaukseen vaan vohveliliinan koristeeksi.

Vohvelikankaisten liinojen kirjominen on koukuttanut minua jo pari kolme vuotta. Viimeksi sain valmiiksi kaksi voimakkaan vaalenapunaista liinaa, joissa kirjonta oli tehty mustalla langalla. Yllättävän hyvin musta lanka sopikin vohvelikankaalle. Nyt on hakusessa lila, violetti tai viininpunainen kangas. Ehkäpä jokin niistä vielä kävelee vastaan.

Lankamaailmaan palatakseni vielä, olisi pitänyt olla kamera matkassa. Käytävän molemmin puolin lankoja mitä ihanimmissa sävyissä. Kyllä silmä lepäsi :) Paikka oli todellakin lankamaailma.

Tuntuu kuin maailma taas alkaa herätä silmissäni pitkän mustan kauden jälkeen. Nyt näen taas värejä ja mahdollisuuksia ja elämä tuntuu oikeasti hyvältä. En enää elä "sitku" elämää vaan elämä tässä ja nyt tuntuu oikealta vaihtoehdolta. Nautin siitä, mitä minulla nyt on. Mitäs siitä, jos ikkunassa roikkuu kolmen euron kirppariverhot eikä juuri tänään huvita siivota. Siivota voin huomennakin, sillä juuri nyt kutsuu kutominen. Opiskelukin on lähtenyt mukavasti sujumaan, vaikka olenkin mummo muiden joukossa. Viisikymppisenä opiskelee siksi, että itse haluaa ja siksi oppiminenkin tuntuu helpolta. Excelin ajokorttikoekin meni tänään helposti lävitse :)

Tänään nettiä selatessa törmäsin taas vaihteeksi työpaikkakiusaamista koskevaan juttuun. Koin eräänlaisen valaistumisen, kun luin, että yleensä kiusaajalla itsellään on ongelmia, ehkäpä kateuttakin uhriaan kohtaan. Jokin piirre kiusatussa saattaa laukaista kiusaajan toimimaan. Kiusaaminen söi itsetuntoani pahasti, mutta nyt lähes kaksi vuotta myöhemmin, olen kääntänyt kiusaamisen voimavarakseni. Minä selvisin sittenkin ja uskalsin tehdä ratkaisun ja irtisanoutua vakituisesta työstä vieläpä lama-aikaan. Nyt tiedostan, että en olisi voinut mitenkään jatkaa jatkuvan paineen alaisena työskentelyä. Luottamukselliset tiedot kummasti vuosivat tiiminvetäjän kautta muille tiimiläisille, sillä itse en opiskelumenestyksestäni ollut ääneen huudellut. Pienistä sivulauseista tämäkin paljastui. Liian hyväkään työssä ei saisi olla, ainakaan parannusehdoituksia ei kannata esittää, vaikka niitä kuinka toivottaisiin juhlapuheissa. Sananhelinää, sanon minä. Ja jälkikäteen olen kuullut, että työtä, jota tein vielä kaksi vuotta sitten, tekee tänä päivänä kaksi henkilöä. En minä sitten ihan huono ollutkaan:) Olin työpaikkani toinen "ulossavustettu uhri", ja seuraava uhri on ilmeisesti jo kierroksessa.

Arvomaailmani on varmaankin kiusaamisen takia keikahtanut uudelle kantille. Mielenkiintoista on ollut huomata, että "kotoilu" on nostamassa päätään enemmän ja enemmän. Enää ei juostakaan maallisen mammonan perässä vaan tyydytään vähempään. Minä ainakin sain elämäni takaisin, piti vaan käydä pohjalla ensin. Suosittelen käyttämään käsijarrua!