Vanha vuosi päättyy väsymyksen merkeissä. Vanha alakulokin on taas nostamassa päätään. Joulun aika on mennyt monenlaisessa touhussa ja asioita hoidellessa. Mukavaa, kun koko perhe oli koolla, mutta onhan se rankkaa olla koko ajan "ohjelmoitu". Huoli äidin kunnosta ja pärjäämisestä on taas pinnalla. Kukapa muukaan asioita hoitaisi, kuin minä. Tai ainakin rakkaiden veljieni mielestä minun tulee kantaa vastuu... asunhan lähimpänä äitiämme. Puhelimet on kuitenkin keksitty jo aika kauan sitten ja molemmilla veljeksillä on autotkin.

Viimeinen pisara taisi olla se, ettei kumpikaan veljeksistä ilmaantunut viisikymppisilleni, toinen ei edes soittanut. Minäkään en sitten soittanut jouluna heille. Toinen sitten joulun jälkeen toivotteli hyvää joulun jälkeistä aikaa, liekö alkanut omatunto koputtaa.

Vanhassa työpaikassa on tulossa kolmas huonon kohtelun uhri. Parinkymmenen työntekijän porukassa jo kolme on saanut epäasiallista kohtelua. Ensin otetaan kaikki mehut työtekijästä ja sitten heitetään raakki pois. Jonkun pitäisi jo puuttua asiaan. Vain ne kiipijät ja nuoleskelijat porskuttavat.

Mitäkö odotan tulevalta vuodelta. Hetken hengähdystä arjen murheisiin. Mutta siihen on tyydyttävä, mitä minulle annetaan. Kesää ja valoa kohti mennään, eiköhän se vielä elämä iloksi muutu hetken notkahduksen jälkeen.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE !

 

Marraskuun lopussa piti taas kaivaa joulukalenteri vintin kätköistä. Kalenterilla on ikää lähes parikymmentä vuotta. Idea siihen syntyi, kun lapseni olivat niin allergisia, ettei meille voinut ostaa suklaakalentereita. Pohjana on vanerilevy, joka on päällystetty vihreällä kartongilla. Lahjapaketit ovat kauniisti päällystettyjä ja numeroituja tulitikkulaatikoita. Sisällöksi sopivat pienet "tiimariyllätykset" ja namut. Itse olen käyttänyt sopivia irtokarkkeja, jotka sitten olen paketoinut "elmukelmulla" ennen rasiaan piilottamista. Eräänä vuonna tosin uhkasin, että jokaisesta luukusta löytyy lappu, jossa lukee sille päivälle varattu jouluun liittyvä tehtävä (jääkaapin pesu, pikkuleipien leipominen jne), mutta jäin huutoäänestyksessä häviölle :(

Viime sunnuntaina sain sitten juhlia viisikymppisiäni oikein runsaiden kukkasten kera. Rakkaat tyttäreni olivat tilanneet minulle valokuvakirjan, johon oli tietenkin koottu kaikki noloimmat valokuvat vuosien varrelta. Kuvatekstejäkin riitti gigoloista alkaen...

Oikeasti tuo valokuvakirja oli oikein mieluinen lahja. Oli mielenkiintoista nähdä, mitä lapset ajattelivat valokuvista. Ei pahasti pieleen menneet:)

Kakkuakin juhlissa täytyy olla. Kuvassa gluteeniton peruskakku, jossa täyttenä vadelmahilloa kermavaahdon kera. Kuva on hieman epätarkka, mutta uutta ei voi enää ottaa:)

Juhlia varten kaivoin komerosta tavaroita elämäni varrelta. Kuvassa on ensimmäinen joululahjani.

Oli mukavaa olla hetken aikaa juhlittuna "sankarina", muistella vanhoja juttuja ja tavata läheisiä ja ystäviä. Suosittelen muillekin! Nyt jaksaa taas pitkään ahertaa arjessa.

Tänään tuo maaginen puolen vuosisadan raja ylittyy.

SYNTYMÄPÄIVÄ TÄNÄÄN

Sinä lähestyt asioita järjestelmällisesti ja järkevästi, ja aikomuksenasi on viedä ne loppuun saakka. Järkevä asenteesi vetää puoleesi sekä työnantajia että asiakkaita. Käytä helmikuussa saamasi bonus itsesi etenkin henkiseen kehittämiseen. Koulutus avaa ovia huhtikuussa. Toukokuussa on luvassa jännittäviä ihmissuhteita, ja yksi niistä muodostuu todella tärkeäksi. Oinaat ja leijonat ihailevat sinua. Onnennumerosi ovat 4, 1, 22, 29 ja 50.

Horoskooppikin lupaa mahtavaa tulevaisuutta liiketalouden opiskelijalle, joten skool sille!

50 on hyvä luku.

 

Aamulla heräsin puhelimen vaativaan sointiin. Velipoika kyseli, että missä päin Hämeenkatua tyttäreni asuu, siellä kuulemma palaa kerrostalo. Alta aikayksikön muistin, että tytär on Helsingissä, siis hengissä, mutta palaako juuri hänen asuintalossaan... Kolmas uutinen netissä kertoi, että läheltä liippasi, mutta ei kuitenkaan ollut tyttären asuintalo.

Koko päivä on mennyt tutisevassa olotilassa, kun mielessä on kuvat savuavasta rakennuksesta. Mitäs jos?

Syvä osanottoni palossa menehtyneiden läheisille!

Viime viikonloppuna pääsin piipahtamaan Tampereen Lielahdessa sijaitsevassa Lankamaailmassa. Etsin äidilleni ohutta viininpunaista virkkauslankaa. Sitä en saanut, mutta itselleni ostin vaalenapunaista, roosaa ja farkunsinistä lapaslankaa ja hiirenkorvanvihreää virkkauslankaa. Tosi viime mainittu ei päädy virkkaukseen vaan vohveliliinan koristeeksi.

Vohvelikankaisten liinojen kirjominen on koukuttanut minua jo pari kolme vuotta. Viimeksi sain valmiiksi kaksi voimakkaan vaalenapunaista liinaa, joissa kirjonta oli tehty mustalla langalla. Yllättävän hyvin musta lanka sopikin vohvelikankaalle. Nyt on hakusessa lila, violetti tai viininpunainen kangas. Ehkäpä jokin niistä vielä kävelee vastaan.

Lankamaailmaan palatakseni vielä, olisi pitänyt olla kamera matkassa. Käytävän molemmin puolin lankoja mitä ihanimmissa sävyissä. Kyllä silmä lepäsi :) Paikka oli todellakin lankamaailma.

Tuntuu kuin maailma taas alkaa herätä silmissäni pitkän mustan kauden jälkeen. Nyt näen taas värejä ja mahdollisuuksia ja elämä tuntuu oikeasti hyvältä. En enää elä "sitku" elämää vaan elämä tässä ja nyt tuntuu oikealta vaihtoehdolta. Nautin siitä, mitä minulla nyt on. Mitäs siitä, jos ikkunassa roikkuu kolmen euron kirppariverhot eikä juuri tänään huvita siivota. Siivota voin huomennakin, sillä juuri nyt kutsuu kutominen. Opiskelukin on lähtenyt mukavasti sujumaan, vaikka olenkin mummo muiden joukossa. Viisikymppisenä opiskelee siksi, että itse haluaa ja siksi oppiminenkin tuntuu helpolta. Excelin ajokorttikoekin meni tänään helposti lävitse :)

Tänään nettiä selatessa törmäsin taas vaihteeksi työpaikkakiusaamista koskevaan juttuun. Koin eräänlaisen valaistumisen, kun luin, että yleensä kiusaajalla itsellään on ongelmia, ehkäpä kateuttakin uhriaan kohtaan. Jokin piirre kiusatussa saattaa laukaista kiusaajan toimimaan. Kiusaaminen söi itsetuntoani pahasti, mutta nyt lähes kaksi vuotta myöhemmin, olen kääntänyt kiusaamisen voimavarakseni. Minä selvisin sittenkin ja uskalsin tehdä ratkaisun ja irtisanoutua vakituisesta työstä vieläpä lama-aikaan. Nyt tiedostan, että en olisi voinut mitenkään jatkaa jatkuvan paineen alaisena työskentelyä. Luottamukselliset tiedot kummasti vuosivat tiiminvetäjän kautta muille tiimiläisille, sillä itse en opiskelumenestyksestäni ollut ääneen huudellut. Pienistä sivulauseista tämäkin paljastui. Liian hyväkään työssä ei saisi olla, ainakaan parannusehdoituksia ei kannata esittää, vaikka niitä kuinka toivottaisiin juhlapuheissa. Sananhelinää, sanon minä. Ja jälkikäteen olen kuullut, että työtä, jota tein vielä kaksi vuotta sitten, tekee tänä päivänä kaksi henkilöä. En minä sitten ihan huono ollutkaan:) Olin työpaikkani toinen "ulossavustettu uhri", ja seuraava uhri on ilmeisesti jo kierroksessa.

Arvomaailmani on varmaankin kiusaamisen takia keikahtanut uudelle kantille. Mielenkiintoista on ollut huomata, että "kotoilu" on nostamassa päätään enemmän ja enemmän. Enää ei juostakaan maallisen mammonan perässä vaan tyydytään vähempään. Minä ainakin sain elämäni takaisin, piti vaan käydä pohjalla ensin. Suosittelen käyttämään käsijarrua!