Tänään istutin saamani orvokit ja ruusupuskan kukkapenkkiin itikoiden pörrätessä ahkerasti ympärillä. Keittiössä valmistui kattilallinen soppaa viime kesän mansikoista ja metsävadelmista. Tyttären kanssa leivoimme lisäksi gluteenittoman mustikka-vadelma-rahkapiirakan, vietämme näet pakastimen tyhjennyssyöntiviikkoja.

Iltapäivä ja ilta menikin paperitöiden parissa. Vakuutusyhtiölle kootut selitykset ja kuitit lapsen sairauksista ja Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalle vastine liittyen tekemääni valitukseen. Kyllä on taas kerran pykäliä luettu ja sovellusohjeita tulkattu. Aamulla kirjeet postilaatikkoon ja sitten taas odotetaan. Toivottavasti ei kuitenkaan yhtä kauan kuin tytär Kelalle tekemäänsä valitukseen. Hän teki valituksen viime vuoden alussa eikä vielä ole vastausta postilaatikkoon tipahtanut.

Sain kuulla tänään, että enoni vaimo oli kehunut minun olevan ainoa lähisukulaisten lapsista, joka kysyy kuulumisia ja yleensäkin jää juttusille tavatessa. Oikeastaan olen aika yllättynyt. Eikös muut sitten kyselekään kuulumisia. En minäkään syntyjä syviä tenttaile, mutta onhan se mukavaa jutustella sukulaisten ja tuttujen kanssa, varsinkin jos juttu kääntyy vanhoihin ”hyviin” aikoihin. Koulussa historia ei voinut vähempää kiinnostaa, mutta kun itse alkaa vähitellen muistuttaa muinaismuistoa, niin jopa alkaa kiinnostus vanhempien lapsuus- ja nuoruusaikoihin herätä.

Eihän muutama ystävällinen sana mitään maksa, päinvastoin siitä saa hyvän mielen. Pidetään huolta toisistamme!